|
|
|
|
|
|
|
Esittely: (henkilö & harrastukset)
Sivujen takana olen minä, Sirkku Alanne, 24-vuotias opiskelija. Asun n. 15 km Turun keskustasta pohjoiseen. Opiskelen Turun yliopistossa. Olin vaihto-opiskelemassa keväällä 2010, minkä vuoksi eläinharrastus jäi tauolle ja jatkuu nyt pienimuotoisesti aluksi black-kasvatuksen parissa. Kiitokset Mariannelle (Vuokon ja Vapun kasvattaja), että saan kasvatuslinjaani jatkaa. ![]() Eläimet ovat olleet osa elämää jo kymmenen vuotta (30.4.1999 lähtien). Ja siis tauon (20.12.2009-5.6.2010) jälkeen jatkuu... Kasvattajanimi Aavehaltian on voimassa gerbiileille, dupraseille ja deguille. Aavehaltian -kennelnimen alle voipi syntyä myös koiria, mutta pentuja ei kannata kysellä - niistä kyllä ilmoitellaan kun on ajankohtaista (aikaisintaan loppuvuodesta 2010). Välillä olen ollut LSKGY:n ja SGY:n hallituksissa, mutta nyt on tarkoitus pitää yhdistyspuolen asioista taukoa. Vuonna 2009 kuuluin Pienpystykorvien huvitoimikuntaan ja toimin SGY:n aluevastaavana. Kuitenkin tarkoituksena on että keskityn koiriin ja jyrsijöihin ihan kotioloissa tulevaisuudessa. Tuomarioikeudet ovat kaikille SGY:n alaisille lajeille pet-luokkiin.Viralliseksi gerbiilituomariksi harjottelun keskeytin elokuussa 2009. Olen seuraavien eläimiin liittyvien yhdistysten jäsen: SKL, Pienpystykorvat, SGY, LSKGY ja SEY/TESY.
päivitetty 30.12.2010 Yhteystiedot |